WP 35 kohtaa savolaisderbyssä Kampparit
28.12.2011WP 35 suostui hyvässä urheiluhengessä muuttamaan joukkueiden kotiotteluita päikseen, jotta pahasta jääongelmasta kärsivä Kampparit saisi mahdollisuuden loppiaisena pelata kotiottelunsa Mikkelissä. Pienessä lajissa on osattava ajatella myös kaikkien yhteistä etua. Toisin kuin Tapaninpäivänä, jolloin vierasjoukkueen joukkueenjohtajalla oli hätä, ettei ruokapaikalla pasta jäähdy.
Sarjan ainoa mestarisuosikki on aloittanut vahvasti ja se on voittanut kaikki seitsemän otteluaan ja on marssimassa helposti kohti runkosarjan voittoa.
Kotijoukkue WP 35 taistelee kynsin ja hampain Playoff- paikasta ja pääsee perjantain illan otteluun mittauttamaan tämän hetken tasonsa.
Mikkeliläiset pelaavat Suomen parasta bandyä aikoihin ja joukkue rakentaa peliä jäätä pitkin ylivertaisen pelaajamateriaalin turvin.
Joukkueella on joka osa-alueella Bandyliigan eliittiä, maalivahti Kimmi Kyllönen, libero Jani Kokko, keskikentän Tomi Hauska- Kimmo Huotelin ja kärjessä maalipörssin ykkönen ex-WP Janne Hauska.
WP35 pääsee otteluun parhaalla miehityksellään, kun ylävartalovammasta toipuva Jukka-Pekka Hoffrén palaa vahvuuteen. Keltapaitojen on helppo lähteä tähän otteluun, taktiikkana ei voi olla muu kuin puolustaa koko joukkueella ja yrittää sumputtaa mikkeliläisten hyökkäyksiä ja kyttäillä vastaiskujen mahdollisuuksia. Aina, kun WP onnistuu sumpussa niin se on vaarallisimmillaan, joukkueella löytyy yläviisikosta ratkaisuvoimaa Joni Kauhasen, Iiro Karppisen ja Joel Sundströmin johdolla.
Miten kauan kotijoukkue kestää Kamppareiden jatkuvan myllytyksen alla, nähdään Kämärillä perjantaina 30.12. kello 19.00
Ottelun tuomitsevat Simo Pyysing- Tero Tuhkanen- Tom Niiranen.