Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

WP 35 D-junioreille tappiot Mikkelissä

07.01.2011

D-junioreiden nuorempi ikäluokka luisteli Kamppareita vastaan loppiaisen ensimmäisessä pelissä. Kampparit olivat alusta lähtien WP:n poikia paremmalla luistelulla liikkeellä ja kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä tasaisesti kohti vierailijan maalia. Kamppareiden pelaajat esittivät hienoja lyöntejä maalitilanteissa ja ensimmäinen puoliaika päättyi puolen tunnin jälkeen 6-0 lukemiin. WP:n pojat yrittivät parhaansa ja pelasivat sinällään ihan kelpo puoliajan, mutta vastustaja oli fyysisesti sen verran vahvempi, että numerot olivat pelitilanteisiin nähden oikeutetut.

Toisella puoliajalla meno jatkui tasaisen vauhdin taulukon mukaisesti. WP sai muutamia hyökkäyksiä, mutta kunnollisiin maalipaikkoihin ei oikein päästy. Toni Kauhanen maalissa sen sijaan pääsi esittelemään hienoja torjuntoja kotijoukkueen pelaajien tiukkoihin laukauksiin. Toinen puoliaika päättyi 7-0 eli ottelun lopputulos oli 13-0. WP:n joukkueessa moni pelaaja pääsi kokeilemaan uusia pelipaikkoja ja liberon paikalla pelannut Juuso Muuruvirta esittikin kauden parhaita otteitaan siirryttyään hyökkääjästä alakerran pohjalle. Maalissa Toni Kauhanen esitti lukuisia komeita torjuntoja ollen vierailijoiden parhaimmistoa. Etutopparin paikalla pelannut Jooseppi Palonen pääsi luistelemaan muutaman kerran komeasti vastustajan kylkeen estäen vastustajan läpiajon. Kaiken kaikkiaan koko joukkue pelasi hyvällä asenteessa yrittäen loppuun saakka, mutta vastustaja oli vain sen verran parempi luistelussa ja fyysisesti vahvempi että numerot kasvoivat melko isoiksi.

Päivän toisessa D-nuorten pelissä kotijoukkueen vastaan asettui WP:n vanhempi ikäluokka ja odotettavissa olikin tiukka ja tasainen ottelu eikä odotuksissa petytty. WP siirtyi muutaman minuutin pelin jälkeen 0-1 johtoon Roope Soinisen luikerreltua Kamppari-puolustuksen läpi pitkän kuljetuksen päätteeksi. Kotijoukkue Kampparit ei tästä häkeltynyt vaan siirtyi nopeaan tahtiin 2-1 johtoon. Juho Holopainen löi tarkalla laukauksella ottelun tasoihin Eevert Salmen tarjotessa hienon syötön pitkä kuljetuksen päätteeksi. WP pääsi puoliajalle 2-3 johdossa Jesper Ikosen napsauttaessa kulmasta pallon hienosti ylänurkkaan. Puoliaika oli hienoista WP:n hallintaa, mutta numerot säilyivät tasaisina tiiviin Kamppari-puolustuksen sekä mainion maalivahdin ansiosta.

Kotijoukkue Kampparit tuli toiselle puoliajalle sisuuntuneena ja lisäsi selvästi luisteluaan. Peli oli hieman sekavaa pallon vaihtaessa omistajaa tiuhaan tahtiin. WP pääsi 2-4 johtoon Eevert Salmen vapaalyönnillä. Tässä oli WP:n etsikkoaika ratkaista ottelu lopullisesti, mutta valitettavasti maalipaikoista ei saatu maalia. Ottelun käännekohta oli Roope Soinisen päästessä hyvään maalipaikkaan Kamppari-pelaajan selvä mailarike jätettiin tuomarien toimesta viheltämättä. Vierailijoiden odottaessa rangaistuslyöntiä pääsi Kampparit hyvään vastahyökkäykseen kaventaen pelin 3-4:ään. Tämä sekoitti vierailijoiden peliä ja Kampparit siirtyivätkin melko nopeasti 5-4 johtoon, jotka lukemat kotijoukkue pystyi säilyttämään ottelun loppuun saakka tiiviin puolustuspelin ansiosta.

Kaiken kaikkiaan ottelu tarjosi hyvää juniorijääpalloviihdettä sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kotijoukkue sai voiton hyvän toisen puoliajan yrittämisen, tiiviin puolustuspelin sekä tehokkaan maalipaikkojen hyödyntämisen ansiosta. Vierailijoiden mieliä kaiversi menetetty johtoasema sekä muutama viheltämättä jätetty tilanne, joista monien mielestä nykysääntöjen mukaan olisi kuulunut rangaistuslyönti. WP:n koko joukkue yritti parhaansa. Pistetilastojen ulkopuolelta WP:n pelaajista kannattaa mainita monille näkymätön, mutta joukkueelle erittäin tärkeä Leevi Rossin väsymätön uurastus keskialueen puolustavana pelaajana sekä puolustuslinjan Roni Hukkasen sekä Fredrik Wrightin mainiot otteet.

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö