Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

P21: WP 35:lle murskatappio

23.01.2013

Tiistai-iltana Kämärillä nähtiin varsin yksipuolinen ottelu, jonka kuskin paikalla hääri Helsingin Botnia. Määtän veljesten show’n päätteeksi loppulukemat olivat tylyäkin tylymmät 0-11 (0-6).

Kotijoukkue WP 35 oli täysin lamaantunut läpi ottelun. Tähän vaikutti varmasti osaltaan se, että Botnia karkasi nopeasti kolmen maalin johtoon. Tuntui siltä, että toiveet selkeän ennakkosuosikin haastamisesta kariutuivat heti kättelyssä, ja hyvä lataus otteluun meni hukkaan. Keltapaitojen syöttöpeli ei lähtenyt kulkemaan oikeastaan koko ottelussa. Botnian vahva karvaus oli myrkkyä kotijoukkueelle, ja kun tuli paikka syöttää, niin pallo löytyi useimmiten muualta kuin kaverin mailan lavasta. Ensimmäisellä jaksolla useampikin valkopaitojen maaleista syntyivät WP:n täysin käsittämättömistä virheistä. Ensin maalivahti Eemeli Puustisen selän takana heilui helpon näköisesti ja pian tämän jälkeen Mikko Kilpeläinen lahjoitti pallon Botnialle oman kaaren sisällä. Lopputulosta ei ole kovin vaikea veikata. Ensimmäisen jakson aikana pallo kaivettiin siis yhteensä kuusi kertaa keltaisten maalista. Kotijoukkue sen sijaan taisi saada yhden laukauksen kohti Juuso Tervosen vartioimaa Botnia-maalia. WP oli siis täysin vailla mahdollisuuksia.

Toisella jaksolla tahti ei juuri muuttunut ja Botnia mätti maaleja tasaiseen tahtiin Määtän veljesten johdolla. Ensin iski Teemu (yhteensä 4+1), ja sitten Tuomas (2+2). Tommi puolestaan tyytyi syöttelemään velipoikien osumia keräten tehot 0+3. Oli ymmärrettävää, että WP 35:n taistelutahto oli syöty ja joukkue näytti varsin haluttomalta. Kymmenen maalin tappioasemassa ei ole juurikaan merkitystä, jos omissa soi vielä kertaalleen. WP 35 sai hieman ajatusta peliinsä toisen jakson lopussa, kun Botnia alkoi peruutella. Keskialueelta löytyi enemmän tilaa, mutta muutamaa kulmalyöntiä ja Joel Juvosen tolppalaukausta lukuun ottamatta kotijoukkueen tilanteet olivat harvassa. Ainoa positiivinen asia ottelussa oli se, että selkeistä loppulukemista huolimatta Botnia ei ollut ylivoimainen ”jalalla”. WP kesti yllättävän hyvin helsinkiläisten luisteluvauhdissa mukana, ja suuri osa maaleista oli omien virheiden ja huolimattomuuden seurausta. Ottelun erikoisuutena voidaan pitää sitä, että WP 35:lle ei merkitty ottelupöytäkirjaan yhtään merkintää, ei edes jäähyä. Turhautuneisuus omiin suorituksiin paistoi pelaajista, mutta kukaan ei sortunut kuitenkaan tyhmiin jäähyihin.

Huonoa peliä on turha jäädä murehtimaan sen pidemmäksi aikaa, sillä kotijoukkueen katseet on käännetty jo Lauantaiseen Narukerä-otteluun, jossa porilaisilla on pakkovoiton paikka, mikäli he haluavat nousta neljän parhaan joukkoon. WP:n kokoonpanosta puuttuvat varmuudella ainakin Niko Nissinen ja Nico Nevalainen, jotka ovat edustamassa Suomen 19-vuotiaiden maajoukkuetta

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö