Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

Otteluennakko WP 35 – Veiterä

10.12.2010

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kerran Lappeenrannassa, jolloin Veiterä oli parempi selkein lukemin 9-2. Tuolloin ratkaisuksi koituivat vierailijoiden pahat virheet ja huono viimeistely.

Veiterä on aloittanut kautensa siis voitolla WP:stä, sekä kahdella tappiolla pohjoisen kiertueella (OLS ja ToPV). Joukkue on vahvistunut viime kaudesta, kun se sai paluumuuttajana Miikka Tujulan Akilleksesta. Tujulan tuoma kokemus voi siivittää Veiterän pitkälle tänä talvena, mutta ilman muidenkin onnistumisia Veiterä on vaikeuksissa. Fyysisesti pelaava joukkue on harjoitellut hyvin, mutta aivan terävin kärki ratkaisijoita puuttuu, jotta se voisi taistella aivan kärkisijoista.

Kotijoukkue on aloittanut kautensa takkuisesti. Se on kohdannut heti sarjan alkuun kolme kovaa joukkuetta vieraissa (Veiterä, OLS, ToPV), ja kaikki ovat näyttäneet kaapin paikan nuorelle joukkueelle. Pohjoisen toisessa ottelussa Torniossa, peli oli jo pirteää ja ensimmäinen piste oli hyvin lähellä. Kokenut joukkue kuitenkin ratkaisi ottelun WP:n jäähyillessä. WP:n pitääkin pysyä poissa jäähypenkiltä, mikäli se aikoo pärjätä Veiterä kamppailussa.

Molempien joukkueiden terveystilanne on hyvä, joten molemmat pääsevät otteluun lähes parhailla koonpanoillaan. Kotijoukkue omaa ottelussa mahdollisuudet voittoon, mutta se edellyttää omien maali paikkojen hyödyntämisen, jäähyjen välttämisen ja omien karkeiden virheiden karsimista.

Ottelun ratkaisu nähtäneen erikoistilanne pelaamisessa ja kaksin kamppailujen voittamisessa.

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö