Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

JPS tapaninpäivänä Varkauteen

23.12.2013

Bandyliiga jatkuu perinteisellä tapaninpäivän kierroksella, joten joukkueilla ei ole juuri aikaa joululoman viettoon. WP 35 on jälleen kerran haastajan roolissa ja tappioputki pitäisi saada poikki.

Keltapaitojen peli on ollut sekaisin ja tuntuu, että yritetyt muutokset sekoittavat pakkaa entisestään. Hyökkäyspelaamisessa ei ole oikein kunnon ajatusta ja hyökkäykset ovat liikaa yksin yrittämistä ja vaikeita ratkaisuita. Ongelma ei ole pelkästään pallontuojalla, vaan muiden pitäisi tarjota parempia syöttökohteita ja tulla pelattavaksi. Luisteluvoima on myös yksi Wepsin heikkouksista. Todella nopeajalkaista kaveria ei joukkueesta nimittäin löydy. Tiivis puolustuspeli ja muutama pomppu omalle joukkueelle ovat keinot millä kotivoittoa Jipsistä voidaan toivoa.

JPS on ollut tämän kauden positiivinen yllättäjä. Oikeastaan hyvät otteet eivät ole edes yllätys, kun katsoo joukkueen laajaa ja laadukasta pelaajamateriaalia. Mikko Rytkösen ja Tuomas Rintalan tähdittämät keskisuomalaiset löivät viime viikonloppuna HIFK:n ja majailevat sarjataulukossa neljäntenä tasapisteissä Kamppareiden kanssa. Mikkeliläisillä on ottelu enemmän pelattuna. Ilman mitaleita Bandyliigaa vuosikaudet tahkonnut JPS on nyt paremmassa tilanteessa kuin aikoihin. Hyvä juniorityö ja muutamat kovat ulkopuoliset vahvistukset ovat yhtälö, jonka varaan on hyvä rakentaa menestystä. Oikeastaan toivoisin punapaidoille mitalia kauden päätteeksi.

WP ja JPS kohtaavat tällä kaudella runkosarjassa kaiken kaikkiaan neljä kertaa johtuen Bandyliigan uudistuksesta, jonka seurauksena ”paikallisvastustajaa” vastaan pelataan neljä ottelua, jotta runkosarjaan saadaan yhteensä 20 kierrosta.

Kiinnitä huomiosi:

  1. WP:n syöttötyöskentely. Palloa on erittäin vaikeaa liikuttaa pelaajalta toiselle ja syötöt karkailevat sinne sun tänne.
  2. Kotijoukkueen maalinteon tuska. Kolmessa viimeisessä ottelussa yhteensä viisi tehtyä maalia. Joko nyt heiluu?
  3. Mikko Rytkönen. Kannattaa ottaa maalinteon mallia tai pelaamisen mallia yleensäkin punapaitojen ykköspyssystä. Kuusi ottelua ja tehot 13+0 puhuvat puolestaan.

© Jokke Jokinen

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö