Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

Jääpalloleiri liikutti lapsia talvilomalla Varkaudessa

08.03.2017

Jääpalloa Kaikille –hanke tarjosi Varkaudessa talvilomaviikolla jääpalloaiheisen liikuntaleirin 2007-2010 syntyneille tytöille ja pojille. Kolmepäiväinen leiri sisälsi kuusi jääharjoitusta, sekä alkulämmittelyt mäenlaskuineen ja pihapeleineen.

Ilmoittautuneita oli yhteensä 36 lasta kahteen eri tasoryhmään. ”Taitureissa” oli mukana WP 35:n jääpallojunioreita, sekä myös ilahduttavan paljon Warkiksen kiekkojunioreita. ”Seurojen välinen yhteistyö on alkanut toimia hyvin kiekon ja jääpallon välillä. Enää vastakkainasettelua ei ole ja kumpikin laji voi ottaa oppia toisiltaan. Suunta on ehdottomasti oikea.” totesi leirin järjestelyistä vastannut Jokke Jokinen.

”Tulokkaat” ryhmä oli puolestaan soveltuva niille, jotka ovat juuri aloittaneet harrastuksen, tai eivät vielä käy minkään seuran harjoituksissa. Tulokkaat opettelivat luistelutekniikoita ja mailankäsittelyä pelien ja leikkien kautta. Leirillä ohjaajina toimi WP 35:n valmentajia, sekä pelaajia, joilta lapset saivat hyviä vinkkejä jääpallon saloihin.

”Hankkeemme myötä leiri pystyttiin tarjoamaan ilmaiseksi ja ”hintaan” sisältyi myös aamupala ja lounas. Saimme kiitosta vanhemmilta, että lisäkuluja perheille ei tullut seurojen maksujen päälle. Muita liikuntaleirejä Varkaudessa ei tällä talvilomalla ollut, joten kyllä tällaiselle leirille oli selkeä markkinarako. Sen kertoo myös ilmoittautuneiden määrä. Hieno asia myös WP 35:lle ja jääpallolle Varkauden ympäristössä: ei tällaisia jääpalloon keskittyviä leirejä ihan liikaa järjestetä. Ensi talvena pyritään järjestämään tällainen uudestaan. Onko ajankohta syys-, joulu-, vai talvilomalla, sitä ei tässä kohtaa vielä pysty sanomaan. Riippuu paljon siitä, että mitä kaupunki ja muut seurat aikovat. Kuunnellaan myös heidän mielipiteitään.” jatkoi Jokinen.

Jääpallokausi 2016-2017 laitetaan pikkuhiljaa pakettiin ja Jääpalloa Kaikille –hankkeen myötä WP 35:n Jääpallokoulun harrastajamäärät ovat nousseet: kausimaksun maksaneita oli kaudella 2015-16 kolmetoista, kun tällä kaudella pelaajia on jo 21. Lisäksi Warkiksen Kiekkokoulusta on käynyt muutamia poikia jääpalloharjoituksissa. ”Tässä mielessä hankkeen ensimmäinen kausi on ollut onnistunut, lisää harrastajia on Jääpallokouluun saatu runsaasti sillä kasvua on yli 60%. Samaan aikaan toki vanhemmista ikäluokista porukkaa lopettaa, mutta niihin minun tai hankkeemme on vaikeampi puuttua. Se on suurimmaksi osaksi jokaisen ikäluokan valmentajien, vanhempien, ja pelaajien vastuulla. Meillä kyllä riittää haastetta näiden uusien harrastajien houkuttelussa, toinen työmaa on sitten tuo innostuksen ylläpitäminen aikuisikään asti.” summaa Jokinen hankkeen vaikutuksia.

Haasteitakin hankkeeseen kuin myös leiriin liittyy. Lasten houkuttelu jääpallon pariin Varkauden ulkopuolelta on ollut todella haastavaa. ”Nyt leirillä on muutamia lapsia Varkauden ympäryskunnista, joten toivotaan, että ensi talvena koulukiertueen ja kerhotoimintamme vaikutukset leviävät entistä enemmän myös kylille. Kerhot jatkuvat toukokuun puoleen väliin asti, kesä huilataan ja syksyllä jatketaan.” Jokinen toteaa.

Tiistain aamutreenien jälkeen haastatteluun pukukoppien edustalle valikoituvat Warkiksen Aleksi Pakarinen ja Aapo Skinnari. ”Ei oltu käyty jääpallotreeneissä ennen leiriä” totesivat molemmat pojat. Aleksin mielestä leirillä parasta on pelaaminen ja Aapo lupaa tekevänsä vähintään hattutempun jäljellä olevissa harjoituksissa. Leiri päättyi keskiviikon leiripeleihin ja diplomien jakoon osallistuneille lapsille.

warkispojat

 

Warkiksen Aleksi Pakarinen ja Aapo Skinnari pelasivat talviloman leirillä ensimmäistä kertaa jääpalloa. Kuva: Juha Leskinen

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö