WP 35-Veiterä otteluennakko
19.11.2014WP 35 kohtaa Bandyliigan avausottelussa Lappeenrannan Veiterän. Veiterä vahvistui neljällä pelaajalla, kun Janne Hauska (IFK Kungälv), Tero Määttälä (HT Bandy), Juha Mustalahti (Kampparit) ja Sakke Haapiainen (välivuosi) palaavat valkopaitoihin. Pelaajamateriaali onkin varsin kova ja tavoitteena joukkueella ei voi olla muuta kuin mitali.Seurat pelasivat marraskuun alussa Kämärillä harjoitusottelun, jossa vieraat olivat 7-2 parempia. Veiterän pelitapa perustuu suoraviivaiseen hyökkäämiseen ja kurinalaiseen puolustamiseen. Veiterä aloittaa sarjan jo edellisenä päivänä, kun he kohtaavat Lappeenrannassa Kampparit.
WP 35 lähtee kauteen ja otteluun siipirikkoisena, viime kauden aloituskokoonpanosta joukkue menetti Jimi Heinosen Botniaan ja Stanislav Klyushanovin Ruotsiin. Lisäksi avauksen vakiokalustoa olevat Niko Nissinen, Iiro Karppinen ja Jussi Inkinen ovat pitkään loukkaantumisten myötä. Kampparit avuista debyytin keltapaidassa tekee Iisakki Kaivola. Juho Tikka on käytössä viikon päästä pelattavassa Savon Derbyssä.Pienen kotikenttänsä myötä kotijoukkue pyrkii sumputtamaan ja iskemään tehokkaasti vastaan, pisteisiin tarvitaan kuitenkin täydellinen onnistuminen.
WP 35-Veiterä lauantaina 22.11. klo 15.00 Kämärillä.