WP 35 uudistuu Varkautelaisin voimin!
19.09.2012Jääpalloseura Warkauden Pallo 35 on ottanut tulevalle kaudelle hyvän sarjasijoituksen lisäksi uuden haasteen vastaan kehittäessään seuran toimintaa ja markkinointi-ilmettä. Yhteistyötä on alettu tehdä Mikkelissä toimivan mainostoimisto Haaja & Arwo Design Oy:n kanssa. Yhteistyön taustalla on toimiston varkautelaisjuuret. Varkaudesta lähtöisin oleva toimiston perustaja Jesse Haaja otti haasteen vastaan mielellään.
Projektia vetävä WP 35 :n puheenjohtaja Henrik Kosonen kertoo olevansa tyytyväinen seuran nykytilanteeseen ja asettavansa tavoitteet korkealle yhteistyön myötä. Seuran tavoitteena on nousta Varkauden alueen ykkösurheiluseuraksi, niin junioripuolella kuin edustusjoukkuetasollakin. Tavoitteet on asetettu kolmen vuoden päähän, jolloin edustusjoukkueen on tarkoitus taistella kirkkaimmista mitaleista.
– Nykytilanne on melko hyvällä mallilla, joskin jatkuvasti nousevat kulut tuovat haastetta lisää toimintaan. Myöskin yhteistyökumppaneiden saanti on vuosi vuodelta hankalampaa. Aiempien vuosien väärät ratkaisut rasittavat seuraa vielä tälläkin hetkellä, mutta tulevaisuus näyttää jo paremmalta. Pelaajatilanne meillä on hyvä, kiitos hyvin toimivan junioritoiminnan. Laadukas valmennus junioripuolella takaa hyviä pelaajia myös edustusjoukkueeseen. Maltillinen suunnitelma on välttämättömyys, koska tämän hetken joukkueen keski-ikä on yksi SM-sarjan alhaisimmista. Tavoitteena on myös tarjota yhteistyökumppaneille enemmän parempaa näkyvyyttä ja toimintaa. Pelkkä mainostilan myynti ei heille riitä, ja sen ei pidä riittää myöskään seuralle, Kosonen kertoo.
Haaja & Arwo Design Oy tunnetaan työstään urheilumarkkinoinnin parissa, tunnetuimpiin asiakkaisiin kuuluu moninkertainen MotoGP:n piikkiluokan maailmanmestari AJO Motorsport -talli, jonka graafisesta tuotannosta Haaja on vastannut jo vuodesta 2006. WRC -kuljettaja Jari Ketomaa kuuluu myös ex-varkautelaisen asiakaskuntaan, joka on Ajon tavoin ollut mukana vuosikaudet.
– Yrityksemme on aina ollut vahvasti mukana urheilussa, niin juniori- kuin edustustasollakin. Itse urheilun parissa kasvaneena uskon vahvasti, että se on erittäin voimakas polku hyvään ja tasapainoiseen elämään. Urheilun parissa solmitut suhteet seuraavat vielä tänäkin päivänä mukana työelämässä ja ovat olleet suuressa merkityksessä oman urani rakentamisessa, toteaa Kämärin kiekkokaukalostakin tuttu Haaja.
– Könönpellossa kasvaneena oli pakko aina tykätä kaikesta pärisevästä ja moottorilla liikkuvasta. Ikinä en mistään virittämisistä mitään ymmärtänyt, mutta osasin kyllä sanoa että kenen piikki oli parhaimman näköinen. Kohta 12 vuotta kestäneellä suunnittelijan uralla niitä on jo muutaman päässyt piirtämäänkiin, Haaja jatkaa.
Yhteinen tavoite projektilla on Haajan ja Kososen mukaan tarjota seuran henkilöille, yleisölle, faneille ja yhteistyökumppaneille parempaa palvelua ja ulosantia seuran toiminnasta ja aktiviteeteista. Tavoitteena on saada seuran imagollinen ulkoasu vastaamaan nykypäivää, kuitenkin seuran perinteet ja saavutukset huomioon ottaen. Yhteistyöllä saavutetaan seuran tarvitsema profiilin nosto sähköisessä (ja sosiaalisessa) mediassa, jotta saadaan tehtyä tuotteesta kiinnostavampi yhteistyökumppaneita kohtaan.
Haajan mukaan tätä yhteistyötä ollaan Kososen kanssa suunniteltu jo jonkun aikaa, mutta ei syystä tai toisesta saatu raavittua sitä kasaan. Kenties mainostoimiston tarjoamat mahdollisuudet vasta konkretisoituivat, kun se aloitti viime kaudella yhteistyön Mikkelin Kamppareiden kanssa. Yhteistyö lyötiin lukkoon sen jälkeen kun näyttöä oli siitä, että varkautelainen jääpallo kehittää toimintaansa vahvasti ja on ottanut oikean suunnan nostamalla juniorit mukaan SM-tasolle.
– Eihän tuollaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä, varsinkin kun omia nilkkoja on joskus muljuteltu jääpallonkin parissa. Jääpallo on selvästi jäänyt jääkiekon ja jalkapallon jalkoihin, kun puhutaan markkinoinnista ja sen visualisoimisesta. Seuran materiaalit ja viesti kahlataan kauttaaltaan läpi ja katsotaan mihin niiden uusiminen johtaa. Käytännössähän tämä meinaa sitä, että ensi talvena ulkokuvassa nähdään varsin erilainen WP 35. Laitetaan nyt nämä meidän Savolaiset seurat sellaiseen kuosiin, että etelän miehet voi seurata perässä, Haaja naurahtaa.
Lisätietoja antavat:
WP 35:n puolesta Henrik Kosonen 044 766 2644
Haaja & Arwo Design Oy:n puolesta Jesse Haaja 045 631 8031