Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

Puheenjohtaja Kososen haastattelu!

28.08.2015

Alkavan syksyn jutunteko putki alkoi tänään, kun nettitoimituksen haastatteluun istahti puheenjohtaja Henrik Kosonen. Syksyn aikana haastatteluun on tulossa päävalmentaja Jouni Nissinen, sekä pelaajiston avainhenkilöt.
Tarkempaa raportointia on syksyn mittaan tulossa ainakin Haaparanta Cupista, sekä erilliseltä leiriviikonlopulta.

Missä tilassa on tällä hetkellä seura ja etenkin sen edustusjoukkue?

Seuran tilanne on melko lailla stabiili, joskin talous on tiukalla ja jatkuvasti nousevat kulut eivät ainakaan helpota tätä tilannetta. Mikäli kustannusten nousua ei saada kuriin, niin vielä vaikeammat ajat ovat edessä. Vielä on kuitenkin selviydytty kaikista laskuista, eli tilanne on hallinnassa. Ilman perinteikkyyttä Varkauden infrassa, valtaosa tukijoista olisi varmaan jo jättänyt meidät kellumaan, joten kiitos tässä jo kaikille tukijoille jotka mahdollistavat jääpallon Varkaudessa.
Sinällään näkymä on hyvä että meillä on paljon potentiaalisia nuoria pelaajia kasvamassa koko ajan lähemmäksi edustusjoukkuetta, ja hyviä valmentajia heitä opastamassa ja koulimassa.

Edustusjoukkueen tilanne on melko hyvä, valtaosa pelaajista sitoutui uuteen kauteen jo aikaisin kesällä, kuten myös valmennus. Joukkue nuorentui edelleen viime vuodesta, ja se on näkynyt tekemisessä. Intoa on paljon, joskus hieman liikaakin. Pääsääntöisesti testit on osoittanut että joukkue on paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Tiukentuva taloudellinen tilanne on tehnyt mm. sen että viime vuonna toteutettu Ruotsin leiri, supistetaan nyt Haaparanta Cup viikonlopuksi. Talous edellä mennään tässäkin tekemisessä. Joukkueen taustoissa tapahtuu pieniä muutoksia, mutta tiedotetaan niistä tarkemmin ensi viikolla.

Seuralla tulee olemaan tapahtumarikas kausi, kerrotko mitä kaikkea on tulossa?

Kyllä, paljon on tapahtumaa jotka työllistävät koko seurakenttää. Lokakuun alussa toimimme jääpalloliiton työrukkasena ”Kotikenttä kuntoon” tapahtumassa ja samassa yhteydessä järjestämme myös seuran 80v juhlat Scandic Oscarissa.

Lokakuun alussa julkaistaan myös seuran 80v historiikki, jonka Pekka Koponen on nyt työstänyt valmiiksi ja on parhaillaan taitossa. Historiikki on erittäin kattava läpileikkaus koko seuratoiminnasta muutoinkin kuin pelkän jääpallon osalta. Historiikki tulee myyntiin 3.10.
Normaalien Bandyliigan, sekä junioritoiminnan lisäksi Kansanvälinen jääpalloliitto on myöntänyt Varkaudelle ja WP 35:lle järjestelyoikeudet P 21 MM-kilpailuihin, joka on kansainvälisesti alkavan talven toiseksi merkittävin tapahtuma.
Eli tapahtumia ja toimintaa riittää kyllä koko seuraväelle.

Edustusjoukkueen voittamattomuuteen olet jo varmasti saanut vastailla tarpeeksi, mutta mikä sai itsesi vielä jatkamaan tulevallekin kaudelle?

Viime kausi meni käytännössä kokonaan ketuiksi jalkavamman takia, ja suorittaminenkin oli sen mukaista. Pää syy tähän oli huono harjoittelu kesällä ja syksyllä. Jotenkin jäi fiilis että paljon parempaan vielä tälläkin iällä pystyy ja lyhyen mietinnän, ja koti keskustelujen jälkeen päätös oli helppo. Jalan kuntoutuksessa meni käytännössä kaksi kuukautta, mutta nyt on saanut harjoitella kutakuinkin terveenä jo kolme kuukautta. Hyvä fiilis on kyllä!
Toisekseen koko joukkueen suorittaminen on ollut semmoista, että näyttämisen halu on kova tulevalle talvelle, ja en myöskään halunnut omalta osaltani jättää joukkuetta vielä tämmöisessä saumassa.

Joukkueeseen on liittymässä kaksi venäläisvahvistusta, mikä heidän tilanteensa on tällä hetkellä ja milloin heidät nähdään Varkaudessa?

Pelaajien tilanne on hyvä. Pojat ovat harjoitelleet Vodnikin mukana koko kesän ja syksyn ja ovat tietojen mukaan hyvässä iskussa innolla tulossa suomeen. Asunto ja muita asioita klaaraillaan kuntoon parhaillaan. Odotuksissa on että joukkue saa Ivanista ja Alexista selkeät vahvistukset alkavaan Bandyliigaan.
Pelaajat saapuvat Varkauteen lokakuun puolivälissä ja ovat mukana jo Haaparanta Cupissa. Tämä on hieno paikka saada heitä sisään joukkueeseen, sillä Haaparannalta on enää kolme viikkoa Suomen Cup turnaukseen, ja viisi viikkoa Bandyliiga avaukseen Kamppareita vastaan.

Joukkue on menettänyt kahden viime kauden aikana useita pelaajia muihin seuroihin, mistä tämä johtuu? Miten muuttovirta saadaan käännettyä toiseen suuntaan?

Niin on menetetty, tällä hetkellä taitaa muissa BL seuroissa pelata seitsemän WP 35 kasvattia hyvinkin merkittävissä rooleissa. Suurin syy pois lähdöille on ollut se että pelaajat hakeutuvat opiskelemaan muualle. Näitä muualle opiskelemaan lähteneitä on viisi. Sen lisäksi töiden perässä muualle on muuttanut pari pelaaja, ja sitten on näitä joilla ei ollut halua jatkaa meillä..
Varkaudessa on ollut viime vuosina erittäin hankalaa tarjota opiskelupaikkoja, kun Savonia on supistanut koulutustarjontaa Varkauden yksikössä. Parhaimmillaan meitä jääpalloilijoita opiskeli Savoniassa 2000-luvun alussa viisi pelaajaa.
Varkauteen kovasti iskenyt taantuma on tehnyt myös hankalaksi etsiä työpaikkoja oppilaitoksista valmistuville pelaajille, joskin nyt tilanne on menossa parempaan päin.
Sinällään tilanne nykyisellä joukkueella on hyvä, että kaikki pelaajat haluavat pelata meillä ja sen myötä fiiliskin on hyvä. Varmasti tässä seuranakin on tehty virheitä, jonka myötä pelaajat ovat helposti etsineet itselleen uusia seuroja, näitä virheitä pyritään vastaisuudessa välttämään ja oppimaan näistä tehdyistä virheistä.
Tuleville kausille aiotaan parantaa tekemistä kaikilta osin, niin että saamme kiinnostuksen seuraamme kohtaan taas heräämään. Tavoitteena on että osa näistä omista kasvateista nähtäisi lähivuosina takaisin WP:n keltaisessa paidassa. Aika näyttää miten siinä onnistutaan. Avainasemassa tässä on osaava valmennus, sekä kaikkien yhteinen halu olla taas tekemässä hyvää seuran eteen ja kehittämässä tekemistä sille tasolle jonka perinteet edellyttävät.

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö