Pelivuosista on jäänyt useammalle palloilijalle tukku mukavia muistoja. Niitä muistelee mielellään myös perjantaina marraskuun 2. päivänä 90 vuotta täyttävä jää- ja jalkapalloilija Vilho ”Ville” Kantanen, kuuden Suomen mestaruuden mies ja kahden SM-sarjakauden maalikuningas.

Ville Kantasen jääpalloura alkoi koulupoikana poikajoukon itselleen ristimässä Savontien Yrityksessä ja johti sieltä Warkauden Pallo-Poikien kautta WP 35:n keltaiseen paitaan, josta menestysura lähti käyntiin.
-Lähdin vapaaehtoisena rintamalle 18-vuotiaana ja olin siellä neljä vuotta. Kun palasin, niin Artturi ”Kurttu” Jussila sanoi, että kyllä sinut nyt pitää nostaa edustusjoukkueeseen, jo seuraavalla kaudella 1945 ensimmäisen Suomen mestaruutensa voittanut Ville muistaa.

Mestaruuksien määrässä hän on legendaarisen kapteenin Väinö Markkasen perässä, olisi rinnalla ilman yhtä Varkauden Työväen Palloilijoissa vietettyä vuotta, mutta siitä mies ei ole harmissaan.
-Olen ehkä saanut liikaakin palloilusta, mutta olen ollut siinä mukana aina henkeen ja vereen. Pitkän uran jälkeen mietin, että pelasinkohan liiankin pitkään, mutta se oli intohimo. Kun aloitin erotuomarina, niin silloin huomasin, että tämä homma olisi pitänyt aloittaa nuorempana. Kuitenkin siitäkin urasta ehti saada mukavia kokemuksia, vaikka ei ollut aina mukava mennä etelään tai pohjoiseen pelaajien arvosteltavaksi. Pelaajathan ovat aina oikeassa, hän naurahtaa.
Ville Kantasen peliuran viimeiseksi vuodeksi jäi kevääseen 1963 päättynyt sarja. Tuolloin maineikas seura oli historiansa ahtaimmassa rakosessa. Pelattiin uusintaottelu SM-sarjapaikasta Vaasan Palloseuraa vastaan Lahdessa ja WP 35 voitti, jolloin nykyisellään 72:een peräkkäiseen pääsarjakauteen jatkunut taival sai jatkoa.

Vuosien 1953 (16) ja 1955 (17 maalia) taiturimainen maalikuningas oli saanut jo seuraajan paikalleen, kun Pentti Jokinen muutti Käpylän Urheilu-Veikoista Varkauteen.
-Pepe oli meillä melkein joka iltainen kahvivieras, paljon puhuttiin jääpallosta ja kaikesta muustakin. Hänellä ei helsinkiläisenä ollut vielä kovinkaan paljon muita tuttuja Varkaudessa. Pelasimme yhtä aikaa myös jalkapalloa.
-Jalkapallo minulle oli oikeastaan lempilapsi ja siinä pääsi pelaamaan muun muassa KuPS:n Aulis Rytköstä vastaan ja samassa piirijoukkueessa. Myöhemmältä ajalta paras jalkapallomuisto on, kun kävimme viettämässä Venäläisen Paavon 60-vuotisjuhlia Lontoossa. Tottenham voitti Englannin cupin ja olimme katsomossa.

Villen työ jääpallon parissa WP 35:n toiminnassa jatkui juniorivalmentajana, josta muistona on yhdessä Matti Räisäsen kanssa valmennettu vuoden 1966 A-nuorten Suomen mestaruus.
-No se on minulla aika vaatimaton sarka, mutta juniorityö oli tärkeää ja valmentaminen kiinnosti. Se on vaativampaa kuin pelaaminen, kun pitää ennakkoon suunnitella ja tutustua vastustajiin. Hyvä joukkue se oli ja mukavia poikia, hän muistelee ja odottaa heistä osaa käymään myös merkkipäivillään.

Yksi kaupungin kautta aikain parhaisiin kuuluneista jääpalloilijoista, Pauli Auvinen, ehti pelata Villen kanssa SM-sarjassa samaan aikaan, 19 vuotta nuorempana.
-Herranen aika, niin paljonko meillä on ikäeroa, en minä sitä silloin ajatellut. Ehkä pelasin liian kauan, mutta ei se ollut minun vika, muuten kuin, että pelaaminen oli intohimo. Vika oli muissa, kun mahduin joukkueeseen, 41-vuotiaana pelaajauralleen päätepisteen iskenyt veteraani nauraa.

Pekka Koponen