Otteluennakko Kampparit – WP 35
12.01.2011Joukkueet kohtasivat joulukuun juhlaottelussa Kämärillä. Tuolloin vierailija oli vahvempi numeroin 6-11. Joukkueiden tasoero on melkoinen ja siitä syystä vierailijan pitää venyä melkoisesti, jos se meinaa Hänskistä pisteet viedä Varkauteen.
Vierailija WP otti lukua viime sunnuntaina Helsingissä selkein numeroin. Tuosta ottelusta oli poissa sairastumisien vuoksi neljä avauksenpelaajaa. Mikkeliin joukkue saanee matkaan lähes vahvimman porukkansa, ainoastaan Sami Herranen on poissa riveistä armeijan vuoksi. Vierailija ei ole vielä koko talvena pelannut yhtään ottelua kokonaisuutena hyvin, ainoastaan ajoittain se on pystynyt haastamaan ennalta vahvemmat vastustajansa. Joukkue on alkanut tekemään töitä kokonaisuutena, mutta tietty voittamisen kulttuurin puute vaivaa tiukkojen paikkojen kääntämistä omaksi eduksi.
Kotijoukkue Kampparit on ollut todella vahva. Se on kärsinyt vain kaksi tappiota (joista toinen kyllä kääntyi kabinetissa voitoksi) sarjassa, ja kotikentällään Hänskissä se on ollut lyömätön. Joukkue on viimeistelyt ylivoimaisesti eniten maaleja sarjassa, ja varsinkin sen keskikenttä on tehnyt todella tuhoisaa jälkeä. Viime viikonloppuna Oulussa joukkue jäi kylläkin nollille OLS:aa vastaan. Kimmo Huotelin – Tomi Hauska on sarjan paras tutkapari, ja sen varaan valmentaja Antero Leväsen onkin hyvä rakentaa joukkueensa peli.
Luvassa on siis sarjan ääripäiden kohtaaminen, jossa vierailija on ottavana osapuolena. Mikäli Kampparit lähtee otteluun takki auki, on vierailijalla pieni sauma yllättää ja viedä pisteet Varkauteen.
Perjantai-illan kamppailuun Savon Herruudesta on kaikilla vapaa pääsy. Vielä kun kaikille katsojille tarjotaan ilmainen makkara, niin on todennäköistä että Hänskissä nähdään reilusti yleisöä.