Seuraava ottelu

WP 35 vs Botnia (Helsinki)

Lauantaina 17.02. 2024 klo 15:00

JPS haki pisteet WP 35:ltä

22.02.2011

Puoli tuntia erinomaisesti pelannut ja hallinnut WP 35 taipui jälleen tappioon.

Bandyliigan pudotuspeleihin valmistautuva Jyväskylän Seudun Palloseura haki iloista ilmettä Kämäriltä, jossa hyvin vastaan harannut kotijoukkue WP 35 taipui kauden viimeisessä kotiottelussaan jo tavoilleen uskollisesti 3-4 (2-1).

Varkautelaisten taukojohto oli ansaittu, vaikka JPS jakson loppua kohden otetta saikin. WP 35 loi tilanteita, joista olisi pitänyt syntyä useampiakin maaleja, mutta tehtävä oli jälleen tuskallisen vaikeaa.

Isännät hankkiutuivat 21. minuutilla 1-0 johtoon, kun Tomi Herranen siirsi Jyrki Tauchin kulmasta laukoman ja maalivahti Aatu Valtosen eteensä sylkemän pallon verkkoon. Hetken päästä Juhani Heinosen mainio syöttö vapautti Tauchin ja tämä veivasi kylmän rauhallisesti ohi Valtosen 2-0.

Varkautelaisten maalille syntyi hässäkkä Jukka-Pekka Hoffrenin pelivälineen katkettua ja maalivahti Ari-Pekka Aho joutui tönimään jyväskyläläishyökkääjän irti pallosta. Tästä seurasi rankkari, josta Matti Oksanen kavensi taukoluvuiksi 2-1.

Toista ehdittiin pelata vain 23 sekuntia, kun peli oli tasan. Tuomas Rintala hyödynsi korkean karvauksen ja syötti Sampsa Purhosen tasoittamaan ottelun. Ratkaisijaksi nousi vieraiden Mikko Böhm kahdella maalillaan ja vaikka kotijoukkue yrittikin kovasti kääntää vielä pelin, ei se onnistunut kuin kerran kaventamaan Iiro Karppisen viimeistellessä Antti Astalan syötöstä.

– Tällaista tämä on ollut koko kauden. Joudumme tekemään kovasti töitä jokaisen maalin eteen, kun taas vastustajat iskevät kovilla tehoilla. Avausjakso oli meiltä ihan hyvä, mutta silloinkin jäimme lisämaaleja kaipaamaan. Tauolla aivot taisivat jäädä koppiin, kun nukuimme ensimmäisen minuutin, varkautelaisten valmentaja Juha Järveläinen pohti.

– Pääsimme kuitenkin hyvin peliin mukaan ja saimme syntymään kunnon takaa-ajon. Maalinteko oli kuitenkin hukassa.

Valmentajan harmituksen ymmärtää, kun tilanteita oli mm. yhdentoista kulmalyönnin muodossa. Toisen jakson kulmat WP 35 voitti 6-0, mutta se ei paljon lohduttanut. WP 35:n painostuskauden aikana vieraat ottivat tunnin verran jäähyjäkin. Nämäkin hetket jäivät kuitenkin hyödyntämättä.

Vieraiden valmentaja Timo Knuuttila suuntasi ajatuksiaan jo pudotuspeleihin.
– Tavoitteena kauteen lähdettäessä oli tason nosto ja sen me olemme tehneet. Puolustuspelissä olemme löytäneet oman tasomme, kuten tänäänkin, sillä helppoja maaleja meille ei tehty, kuuden vuoden tauon jälkeen joukkueensa pudotuspeleihin luotsannut jyväskyläläinen totesi.

Kotijoukkueen parhaaksi nousi maalivahti Aho, jonka lisäksi Hoffren ja Heinonen korjasivat pörssipisteet. Lasse Karppinen työmäärä oli jälleen korkea ja myös Tomi Herranen yritti tehdä hyvin peliä. Kärjessä Tauchi onnistui hyvin.
Runkosarjan voitto ratkesi jo lauantaina, kun Kampparit kukisti HIFK:n Oulunkylässä vierailleen 1-3. Samalla helsinkiläiset tippuivat kolmanneksi, kun OLS voitti samaan aikaan ottelunsa. Kamppareiden takana ratkaisut jäivät sunnuntaille, kun sijoilla 2-4 on kolme joukkuetta tasapisteissä.

WL/Pekka Koponen

2024 © WP 35 | Design: HAAJA

  • op
  • Andritz
  • Kaksruusua
  • Lähitapiola
  • Riikinvoima

  • Lakimajakka
  • Storaenso
  • Kimmonkone
  • Laatuteline
  • Varkauden Aluelämpö