Seuraava ottelu

WP 35 vs Tillberga

Perjantaina 29.9. klo 17:00

Jääpalloa Kaikille – hankkeen toinen kausi käynnistyy

02.08.2017

Lähtökohdat toiselle hankekaudelle ovat paremmat kuin vuosi sitten. Seurassa uskotaan Jääpallokoulun harrastajamäärän kasvuun toisena vuonna peräkkäin.

”Ensimmäinen kausi meni enemmän ja vähemmän opetellessa, nyt päästään heti syyskuun alusta kunnolla tekemään hommia. Tässä elokuun aikana lyödään lukkoon liikuntakerhojen aikataulut ja otetaan yhteyttä kouluille kaikissa kuudessa kohdekunnassa. Tavoitteena on saada luistelutunteja myös Varkauden ulkopuolelle jäähalleihin heti tässä syksyllä. Se on toki kouluista kiinni sopiiko luistelu heidän ohjelmaansa varsinaisen talviliikuntakauden ulkopuolella. Viime syksynä luotiin koko tämä järjestelmä ihan tyhjästä ympäri kyliä, nyt kaikki toimintatavat ja mallit ovat valmiina.” valottaa hankekoordinaattori Jokke Jokinen hankkeen etenemistä.

Toiminta jatkuu samanlaisella mallilla kuin viime kaudella, mutta joitakin lisäyksiä ohjelmaan on suunnitteilla. Syksy alkaa päiväkotien liikunnallisilla vanhempainilloilla Varkaudessa yhteistyössä muiden urheiluseurojen kanssa, sekä samoihin aikoihin käynnistyvillä alakoulujen liikuntakerhoilla kaikissa hankkeen kuudessa kunnassa. Syksyn ja talven aikana on tavoitteena järjestää viime kautta enemmän lajikokeiluja. Myös koululaisturnaukset ja luistelutapahtumat kuuluvat ohjelmaan.

Varkaudessa Kämärin harjoitushallin remontti viivästyttää nuorimpien ikäluokkien harjoitusten alkua. Todennäköisesti Jääpallokoulu käynnistyy lokakuussa samaan aikaan kuin Warkiksen Kiekkokoulu. Viime kaudella molempien seurojen harjoituksissa sai käydä yhdellä kausimaksulla ja sama ajatus on myös tulevasta talvesta. ”En näkisi sille mitään estettä, se on mielestäni pelkästään positiivinen asia lapsille ja perheille. Kiekkoilijat saavat talvella isolla kentällä paljon enemmän vauhtia luisteluunsa ja vastaavasti jääpalloilijat oppivat kaukalossa hallitsemaan pelivälinettä ahtaassa tilassa.” Jokinen jatkaa.

Hankkeen taustalla on huoli jääpallon asemasta ja säilymisestä Varkaudessa. Hankekoordinaattori Jokke Jokinen kuitenkin uskoo, että harrastajamäärää voidaan kasvattaa: ”Viime kaudella päästiin Jääpallokoulussa yhdeksän pelaajan verran plussalle edellisvuoteen nähden ja nyt pelaajia on listoilla 22. Olen asettanut ihan henkilökohtaisen tavoitteen, että pyritään kauden 2017 – 2018 aikana kasvattamaan pelaajamäärä 30 pelaajaan. Toivomme tietysti, että kukaan ei lopettaisi harrastusta ja saisi vaikka houkuteltua pari kaveriakin mukaan.”

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2023 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Marja Suvannon Lomamajat
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen